Korhonen keskeytti kakkossijalta – Kauppinen taisteli itsensä podiumille rengasrikkojen jälkeen
Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja kartanlukija Anssi Viinikka osoittivat jälleen kuuluvansa ERC-sarjan nopeimpiin kuljettajiin, mutta ulosajo sunnuntain toisella erikoiskokeella päätti kilpailun ennen aikojaan. Toyota GR Yaris Rally2:lla kilpaillut Korhonen oli kilpailussa toisena ennen keskeytystä. ERC-junioriluokassa Tuukka Kauppinen yhdessä kartanlukijansa Veli-Pekka Karttusen kanssa menetti aikaa kahteen rengasrikkoon, mutta nousujohteisen rallin päätteeksi taisteli tiensä palkintokorokkeelle.
Ralli alkoi perjantaina lyhyellä yleisöerikoiskokeella, jossa Korhonen kellotti neljänneksi nopeimman ajan. Varsinaiset tositoimet käynnistyivät lauantaina, kun ohjelmassa oli kolme kahteen kertaan ajettavaa erikoiskoetta sekä päivän päättänyt uudelleen ajettu Mikołajkin yleisöpyöritys.
Neljän erikoiskokeen jälkeen Korhonen oli rallissa toisena, 5,6 sekunnin päässä johtaneesta Mārtiņš Sesksistä. Yhden pohja-ajan kellottanut laukaalainen totesi tauolla, että vauhtia löytyy – mutta parannettavaakin on.
– Vähän piti herätellä itseä Sardinian jälkeen tähän nopeaan ralliin, mutta ihan hyvin on tullut. Välillä on hankala saada hyvää rytmiä, kun pito vaihtelee niin kovasti. Toisella lenkillä pätkät tulee olemaan todella rajussa kunnossa, Korhonen kommentoi päivähuollossa.
Päivän toisella lenkillä Korhonen harmitteli olosuhteita ja teki viidennen erikoiskokeen jälkeen pieniä säätöjä autoon. Sesks ajoi pohjat kaikilla toisella kierroksella ajetuilla erikoiskokeilla, Korhosen ollessa toistuvasti toiseksi nopein. Tuloslistalla ero venähti vajaaseen 21 sekuntiin. Mikołaj Marczyk oli tässä vaiheessa 11 sekuntia Korhosen takana. Päivän päättänyt yleisöerikoiskoe ei muuttanut tilannetta merkittävästi.
– Aika lailla suunnitelmien mukaan on mennyt. Mārtiņš vetää kyllä kovaa. Ei meidän tekeminen ole ollut täydellistä, mutta pääosin hyvin on sujunut. Nyt toisella lenkillä vähän taisteltiin auton kääntymisen kanssa. Rengas toimii näissä olosuhteissa mahtavasti, eli sen puolesta kaikki kunnossa. Koitetaan huomenna jatkaa samaan malliin, Korhonen kertoi iltahuollossa.
Sunnuntai käynnistyi kuudenneksi nopeimmalla ajalla, mutta seuraava erikoiskoe – Pozezdrze – koitui Korhosen kohtaloksi, kun Yaris ajautui ulos.
– Vähän yli kovaa mentiin yhteen nopeaan vasuriin ja auto lähti valumaan leveäksi. Nousi siitä tien toiselle puolelle ja osuttiin puuhun. Ollaan ihan kunnossa, mutta harmittaa tietenkin, Korhonen kertoi erikoiskokeen varrelta.
Rallin voittoon ajoi Mārtiņš Sesks ennen Mikołaj Marczykiä.
Rengasrikot Kauppisen harmina – lopulta palkintokorokkeelle
Lancia Ypsilon HF Rally4:llä kilpaileva Tuukka Kauppinen aloitti kilpailun perjantai-iltana ajamalla junioriluokan kahdeksanneksi nopeimman ajan, jääden Jaspar Vaherin pohjista 4,1 sekuntia.
Lauantain avauslenkillä Kauppinen ajoi kahdesti kolmanneksi nopeimman ajan ja kerran toiseksi nopeimman. Huoltoon saavuttaessa sijoitus oli kolmas, vajaan minuutin päässä luokkaa johtaneesta Calle Carlbergistä.
– Ihan puhdas aloitus, ei mitään erikoista. Olosuhteet ovat aika rajut, niin koitetaan tulla puhtaasti, Kauppinen kommentoi päivähuollossa.
Toisella kierroksella tapahtui nopeasti: viidennellä erikoiskokeella Kauppinen kärsi kaksi rengasrikkoa samaan kulmaan ja tippui kauas kärjestä. Seuraavat pätkät sujuivat ongelmitta, samoin päivän päättänyt yleisöerikoiskoe.
– Maltilla on yritetty ajaa, mutta viidennellä erikoiskokeella tuli kaksi rengasrikkoa samaan nurkkaan. Ei mitään selkeää syytä, missä meni. Sen jälkeen on koitettu tulla kovaa ja huomenna jatketaan samalla rytmillä. Paljon voi sattua vielä tässä rallissa – ja varsinkin tässä luokassa – joten tavoitellaan vielä pääsyä podiumille, Kauppinen sanoi lauantain päätteeksi.
Sunnuntai oli Kauppiselle vahva. 12. sijalle pudonnut kuljettaja tikkasi erikoiskokeita kärjen vauhdissa ja oli kahdesti jopa luokkansa nopein. Huiman nousun tehnyt suomalaislupaus oli lopulta maalissa ERC-junioriluokan kolmas.
– Oli todella vaikea koota ajatukset ralliin, ja kyllähän se näkyi alussa meidän suorituksessa. Tehtiin kuitenkin hyvää työtä, vaikka pari rengasta hajosikin. Saatiin hyvä nousu tehtyä ja kun mukana oli vähän tuuriakin, päästiin podiumille. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin, Kauppinen summasi.
ERC-junioriluokan voiton vei Calle Carlberg.
Kilpailun lähtökohdat olivat poikkeuksellisen raskaat. Kauppisen tiimikaveri Matteo Doretto menehtyi rallin ennakkotesteissä. Rautio Motorsportin koko henkilökunta esittää syvimmät osanottonsa Matteo Doretton perheelle ja läheisille.
Kuva: Flat Out Media